My Year 2012

Kun vuosi 2012 alkoi, olin jo silloin hieman tylsistynyt. En silloinkaan viettänyt juuri yhtään aikaa missään muualla kuin kotona ja harkoissa. Saatoin käydä muutaman kerran kavereilla, mutta aika harvoin silloinkin. En ollut silloinkaan toipunut kunnolla vanhempieni erosta. Koulunkäyntini heikkeni. Jouduin tekemään todella paljon töitä yhteenkin tehtävään. Tätä kesti noin toukokuuhun asti.

Väsyin koko ajan enemmän. Perheemme ongelmat eivät helpottuneet. Äitini muutti toiseen kaupunkiin. Itkin itseni usein uneen iltaisin. Koulut loppuivat kesäkuun alussa. Olin saanut taisteltuani itselleni hyvän todistuksen ja sain stipendin. Olin tyytyväinen itseeni ja moni sukulainen onnitteli minua. Ajattelin, että he liioittelevat.

Kesäloma tuli ja meni. Olin hautautunut itseeni niin syvästi, etten tavannut koko kesän aikana kuin vain muutamaa kaveria. Harkoissa meni huonosti ja harkitsin koko lajin lopettamista. Sain silti paljon peliaikaa ja kävimme monissa turnauksissa. En ollut tyytyväinen suorituksiini ollenkaan. Olin väsyneempi kuin koskaan. Kerran mökillä ollessamme piirsin tikulla jalkaani. Siitä jäi punainen jälki. Myöhemmin samana päivänä isoveljeni, joka oli tullut käymään, huomasi sen. Hän huolestui siitä todella paljon ja heti tilaisuuden tullen hän tuli viereeni ja kysyi jäljistä. Menin ihan mykäksi. Hän sanoi, että näytän ahdistuneelta. En uskonut korviani, enkä tajunnut mistä oli kyse. Tiesin mitä hän haki takaa ja siksi sanoin hänelle, että en ole tehnyt niitä jälkiä tarkoituksella. Hän ymmärsi. Sitten hän kysyi miksi olen niin surullinen. Siinä vaiheessa kaikki paineet iskivät minuun ja rupesin itkemään. Juttelin hänelle, mutta en kertonut kaikkea. Jätin liian paljon kertomatta. Siitä lähtien hän on alkanut aina kyselemään kuulumisiani kunnolla. Välillä kerroin totuuden, usein en.

Koulut alkoivat. Väsyin vieläkin enemmän. En jaksanut keskittyä koulunkäyntiin ollenkaan. Numeroni laskivat. Olin pettynyt itseeni, välillä jopa inhosin. Aloin epäillä itselläni masennusta. Aloitin myös tämän blogin kirjoittamisen ja masennusblogien lukemisen. Perheemme ongelmat vain lisääntyivät. Tunsin todella suurta painetta kaikesta. En pystynyt tekemään minkäänlaisia päätöksiä asioista. Itkin usein ja aloitin viiltelemisen. Toivoin, että kuolisin ja pääsisin pois tästä maailmasta. En kertonut siitä kenellekkään. Aloin myös vältellä isoveljeäni, mutta hän oli jo oppinut tuntemaan minut niin hyvin ja olimme todella läheisiä, että se oli vaikeaa.

Syyslomalla lähdin kaverini ja hänen vanhempiensa kanssa lomalle Barcelonaan. Tunsin itseni pitkästä aikaa aidosti onnelliseksi. Pääsin toteuttamaan yhtä unelmaani. En uskonut, että se on totta (en tiedä vieläkään uskonko siihen). Pelkäsin arkeen palaamista, siksi osa lomasta meni hieman pieleen, kun en saanut siitä kaikkea irti. Olin silti iloinen. Haluisin pitää sen tunteen koko loppu elämäni, mutta sitten piti palata kylmään Suomeen ja takaisin koulun penkille.

Olin muista jäljessä. Stressasin liikaa. Väsymys alkoi tehdä paluutaan. Löysin taistelukykyni. Aloin tehdä itselleni sääntöjä. Rikoin niitä. Suutuin itselleni. Purin turhautumistani muihin. Itkin paljon. Viiltelin. Sitten taas peittelin tunteitani ja esitin tyytyväistä, kunnes sorruin taas ja sama alkoi alusta. Säännöt -> niiden rikkominen -> suuttumus -> purkautuminen -> itku & viiltely. En nähnyt ulospääsyä tästä kierteestä.

Jossain vaiheessa tuli joulukuu. Aloin taas viihtymään harkoissa. Koulussa meni paremmin ja olin muutenkin paremmilla mielin. Bloggaaminen väheni, vaikka menot eivät juurikaan lisääntyneet. Olin välillä jopa iloinen, mutta sitten tuli joulu. Näin äitiäni, kuuntelin huutoa kotona. Joulu oli pilalla, niinkuin joka vuosi. Riitelin äitini kanssa, syytin siitä itseäni. Viiltelin. Jouluaaton vietin kotona ja olin iloinen. Joulu meni nopeasti ja niin meni myös joululoma. Olin sisällä monta päivää putkeen ja söin suklaata. Päätin, että aloitan elämän. Tulin loman loppupuolella kipeäksi. En edes muista milloin viimeksi sitä ennen olin ollut niin kipeä. Oksentelin ja yritin nukkua. Uutena vuotena olin oikeasti onnellinen ensimmäistä kertaa ulkomaan matkan jälkeen. Olin kaverini kanssa ja näimme muutamaa vanhaa kaveria. Ajattelin, että haluan sellaisen elämän. Iloisen, onnellisen, terveellisen, hyvän. Ja nyt vuonna 2013 aloitan sen operaation.

Vaikka takana on vaikeita aikoja ja vaikeita vuosia, mä oon silti tässä. Viime vuosi oli elämäni kauhein, enkä halua elää toista samanlaista enää ikinä. Oon selvinnyt kuitenkin siitä ja muistakin vuosista. Tunnen itseni vahvemmaksi kuin vuosi sitten. Tunnen itseni vanhemmanksi kuin vuosi sitten. Oon kasvanut paljon henkisesti. Oon tehnyt todellatodellatodella monta virhettä ja oon sanonut paljon vääriä sanoja, mutta mä oon oppinut niistä ja nyt osaan olla tekemättä samoja virheitä uudestaan.

Ja jatkan blogin kirjoittamista vielä tänäkin vuonna, vähän aikaa kerrallaan.