2013

Ehkä mun pitäisi lopettaa tää bloggaaminen. Musta ei oo tähän. Niinkuin ei mihinkään muuhunkaan.

Toivottavasti tuleva vuosi on teillä parempi kuin mulla!

Antakaa mun mennä

Tää päivä on ollut niin kamala kuin voi vain olla. En voi tänäänkään viillellä. Oon ollut koko päivän itku kurkussa.

Mä oon niin paska.
Mä oon turha.
Musta on vaan haittaa.
Ihan sama jos menisin vaan pois niin kaikilla olis helpompaa.
Mä en kestä enää elämää.
Mä en jaksa tätä helvettiä enää.
Tää paine vaan kasvaa ja kasvaa,
kohta mä räjähdän.

Joulun jälkeen mä lopetan tän jutun. Mä en pysty enää tähän.

Heippa.

Perseestä helvettiin

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288525883180.html

Lukiessani tuota uutista, huomasin kyyneleiden täyttävän silmäni. Itse olen kokenut liian monta tuollaista joulua, enkä todellakaan toivo sellaista joulua kenellekkään lapselle, nuorelle tai aikuiselle. En ymmärrä miksi pitää pilata joulu juomalla alkoholia ja riitelemällä. En vain tajua. Tämän takia mä pelkään joulua. Okei, en ehkä enään niin paljoa, koska vanhempani erosivat, mutta pelkään kuitenkin.

Oon miettinyt tänään muutamaa asiaa. Taas kerran. Tänään koulussa kaverini laukaisi keskellä tuntia, että hän oli melkein ruvennut itkemään eilen, koska oli miettinyt miten tylsää hänen elämänsä on. Tuosta vain. Sanoi sen kuin ilmoittaakseen kellon ajan. Menin aivan mykäksi. Mietin siinä, miksi en itse pysty samaan. Miksi mä en voi sanoa asioita niinkuin ne on, enkä pitäisi niitä sisälläni. Ihailen kaveriani, koska hän uskaltaa puhua niin suoraa. Luulin, että hän ei halua levitellä asioitaan tuolla tavalla. Olen ollut koko ajan väärässä. Se on todella epätoivoista - mä en enää tunne mun kavereita. (Ja joo, oon tuntenut tän kyseisen kaverin kohta 9 vuotta).

Kuulin tänään myös, että yksi tuttuni oli tehnyt itselleen jotain erittäin vakavaa ja joutunut sen takia psykiatriselle osastolle. Tiesin tätä ennenkin, että hänellä ei mene kovin hyvin, mutta en mä arvannut että hän rupeaisi hulluksi. Itehän sä suunnittelet samaa, joten sulla ole mitään varaa sanoa kuka on hullu ja kuka ei.

Ja tarvitaanhan kakun päälle vielä kuorrutus, sillä me saatiin tänään ensi jakson lukujärjestykset. Tekisin mitä vain jos saisin vaihdettua ton johonkin muuhun. Jos aikaisemmatkin lukkarit on ollut perseestä, tämä tulee olemaan helvetistä. Ensinnäkin, mulla on 35 viikkotuntia. Toiseks, kaikki aamut on kasiin. Kolmanneks, mulla on kaksi neljän päivää ja yksi kolmeen. Neljänneks, kaikki opet joita mä vihaan opettaa jossain niistä aineista. Viidenneks, yksikään päivä ei tule olemaan yhtään siedettävä. Kuudenneks, mä en kestä enää tätä.

Eikä oloa helpota myöskään se, että näin viime yönä kamalaa unta, enkä saa sitä pois mun mielestä.

7 yötä jouluun on

Mun piti mennä lenkille. Päädyin nukkumaan. En tajua, miten mua voi väsyttää näin paljon. Tää päivä on ollu täynnä epäonnistumisia. Tuntuu ainakin siltä. Heikko, heikko, heikko.. En pysy valveilla edes 12 tuntia! Tekee mieli viiltää, mutta ajatus joulusta ja siitä, että joku voisi nähdä ne estää mua. Mä en jaksa enää tätä taistelua. Onneks kohta on uusvuos, eikä mun tarvii sen jälkeen enää jaksaakkaan.

Älysin tänään yhen jutun. Mun yks kaveri on todella raivostuttava. Kerroin sille syksyllä, että oon tosi väsyny enkä jaksa tapella yms. Se oli sillon kauheen ymmärtäväinen ja sano että se ei enää oo mulle enää ilkee tms. No, kestihän sitä pari päivää ja sitten se unohti sen. Nykyään se käyttäytyy vielä pahemmin. Jos meillä on vaikka enkkua ja lausun jonkun sanan vähänki väärin niin se on heti kommentoimassa "Ei se tolleen mee". Alan muutenkin menettää otetta mun kavereista. Kaveriporukka, jossa oon ollut jo melkeen 8 vuotta. Onhan siinä toki vaihtunut porukkaa mennen tullen, mutta kuitenkin. Musta tuntuu, että en kuulu siihen enää. En pääse sisään toiseen kaveriporukkaani, koska he ovat niin tiivisti yhdessä. Tai sitten mä olen vain huono, enkä mä edes yritä. Ja kohta, mä olen ihan yksin itseni kanssa. Jes?

Äh, ei tästä kirjottamisesta tuu taaskaan mitään. Mä meen nukkumaan.

Töitä

Oon puuhaillut koko viikonlopun jotain. Kerrankin sain jotain aikaseks. Perjantaina en kyllä tehnyt mitään, mutta eilen pestiin koko talon lattiat ja siivottiin. Myöhemmin illalla oli vielä harkat. Tänään heräsin jo 9.30. Söin aamupalan ja lähdin harkkoihin. Harkkojen jälkeen tein lihaskuntoo ja läksyt. Nyt otan rennosti nää muutamat tunnit mitä on jäljellä tästä viikonlopusta ja huomenna aloitan selviytymisen viimisestä kouluviikosta ennen lomaa.

Mua pelottaa aloittaa uusi vuosi. Kun ajattelen ensi vuotta, sykkeeni nousee. En tajua.. Ehkä pelkään niin paljon epäonnistumista. Entä jos ensi vuosi on samallainen kuin tämä vuosi? Tai pahempi? Yritän tehdä ensi vuodesta paremman vuoden. Paljon paremman. Haluan elää kunnolla. Iloita elämästä. Olla onnellinen. Ja mä aijon tehdä työtä sen eteen.

Bored of being bored

Mä arvasin tän. Eilen mulla oli hyvä fiilis. Silloin oli taas päivä, jolloin näin valon. Tänään en. Mä oon vangittu mun huoneeseen. Rikon itselleni aseittamiani tavoitteita oikein kunnolla. Ajattelen vain että paskat niistä. Makaan sängylläni ja mussutan pullaa. Oi kyllä, mä syön pullaa vaikka en edes saisi. Mä oon niin huono hallitsemaan itseäni. Mua on väsyttänyt taas koko päivän vaikka nukuin yöllä varmaan 7 tuntia. Huoneeni on taas kuin kaatopaikka. En pysty siivoamaan, eikä mulla ole mitään tekemistä.

Nyt odotan kaverini soittoa, jotta pääsen keksimään taas tekosyitä. Hän pyysi mua sinne yöksi. En kehtaa olla menemättä, mutta mä tiedän että soiton tullessa mä kieltäydyn. Oon huono ystävä. Mä oon niin laiska. Oikeesti, mä inhoan tätä. En saa tehtyä mitään hyödyllistä. Tämänkin ajan voisin käyttää vaikka lenkkeilyyn, mutta ehei, enhän mä nyt itseäni lenkille saa. Helvetin laiskimus. 

Miksi eilinen fiilis lähti pois? Silloin oli niin hyvä olla..

"Ymmärräthän varmasti

että täs on kaikki

mihin tuun koskaan pystymään

Tekemällä musta ei saa

mitään parempaa,

jalompaa

Ymmärräthän sen

että näit jo melkein koko kuvan

ja tulet ehkä pettymään

Varmistin vain

kun vieläkin me tässä seisotaan..."

Irina - Koko kuva 

// Lisäsin tohon tekstin alapuolelle sellasia toimintoja, niistä saa sitte painella! Ja se olisi myös toivottua. 

Urheilijako

Mulle kuuluu tällä hetkellä ihan hyvää. Ei mulla mitenkään loistavasti mene, mutta en mä itkekkään. Tällä viikolla ei ole juuri tapahtunut mitään, paitsi että huomasin hyvän kaverini viillelleen. Ja sen huomasi liian moni muukin, mutta en voinut olla kysymättä niistä häneltä. En voinut. Oikeastaan hän itse näytti ne mulle, kun huomasi mun nähneen ne. Syyksi kaverini sanoi, että hänen expoikaystävä kertoi hänelle pettäneensä häntä, kun he seurustelivat. Kaverillani oli ollut sen uutisen jälkeen niin kamala olo ja päätyi viiltelyyn. Ja tuo oli muuten ensimmäinen kerta häneltä. Mä en jotenkin usko sitä, että se jätkä olis pettäny mun kaveria. Se haluu vaan satuttaa. En kyllä halua puollustella sitä jätkää mitenkään, koska se ei todellakaan kuulu mun suosikkilistalle. Ennemminkin ihnokkilistalle. Toivon todella, että tolle viiltelylle ei ole mitään muuta syytä... Mutta eihän sitä voi koskaan tietää.

Mitä ikinä teetkään tuun aina oleen sun tukenas♥

Toinen asia mitä olen miettinyt on mun "urheilijanura". Meillä oli palaveri muutama päivä sitten ja silloin mä heräsin oikeasti. Jos mä haluan ns. huippu-urheilijaksi, mun pitää oikeasti ruveta tekemään töitä. Mun liikuntatunti määrät on monta kertaa liian alhaiset. Mä tavallaan haluaisin olla kunnon urheilija, mutta toisaalta en.. 1) Suomessa naisurheilijoilla ei ole todellakaan hyvä palkka, eli pitäisi muuttaa ulkomaille (mistä mä oon aina haaveillut, mutta tämä ei tule varmaan koskaan toteutumaan syistä joita on liian monta). 2. Yksikin loukkaantuminen voi pilata koko uran, eikä sitten olisi enää mitään ajatustakaan mitä tekee. 3. En ole varma onko musta siihen. 4. Kunnosta pitäisi pitää koko ajan hirmu hyvää huolta ja pitäisi miettiä aina mitä syö ja milloin syö. 5. Se homma on perhanan rankkaa. Joten, ehkä musta ei tule ammattiurheilijaa.. Voihan sitä muuten vaan urheilla!

Mä ootan niin paljon joulua ja kesää! Ens viikolla on vielä 3 koetta ja sitten pääsee lomalle, jota oon oottanut jo kauan. Nyt hyvillä mielin nukkumaan.

Miksi

Mä en jaksa. Onko elämä tälläistä joka päivä? Mä en halua elää enää. Mä en halua apua, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Mun elämä on jo pilalla, eikä sitä enää saa paremmaksi. Mä haluan vain pois täältä. Pois, kauas pois. Mä en kestä enää tätä tuskaa. Makaan vain huoneeni lattialla ja tuijotan tyhjyyteen. Mun mieleen ei tuu mitään järkeviä ajatuksia. Mun kädet vapisee. Nyt mä tein sen päätöksen: Mä oon tän vuoden vielä loppuun asti nätisti. Ens vuonna mä rupeen oikeesti hulluksi. Leikkaan käteni irti. Ajan kaljuksi ja tatuoin koko pään täyteen pääkalloja. Jep....

Tekee mieli heittää tää kone seinään ja huutaa niin kovaa että kurkkuun sattuu. Haluun paeta tonne pakkaseen. Hautautua kylmään lumeen ja jäädä sinne paleltumaan. MIKSI MUN PITÄÄ ELÄÄ!!!

Sori ihan hirveesti tää, mutta mä en kestänyt enää.

Onko tää ees normaalia? Edes millään asteikolla?

Ristiriitaiset tunteet

Haluan takaisin lauantaihin. Olin silloin niin täynnä toivoa ja iloa. Silloin mulla oli tunne että mä haluan elää. Haluan kuolla onnellisena ja tyytyväisenä elämään. Ne tunteet ovat hieman ristiriitaisia tähän hetkisiin. - Nyt mä tahdon aloittaa kaiken alusta. Mun elämä on pilalla. Mä oon itse pilannut sen.

En tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Haluan tehdä päätöksen ennen uutta vuotta. Pyrin siihen, että ensi vuosi olisi parempi. Tein listan mitä haluan muuttaa itsessäni ja elämässäni. Yksi niistä on se, että vähennän koneella oloaikaani. Ja olen nyt siinä rajalla että kone pitäisi sulkea tältä päivältä tai muuten joudun taas rankaisemaan itseäni. Tahtoisin niin kovasti toteuttaa ne kaikki mahdollisimman nopeasti, mutta jos nyt lähden kiirehtimään... Mä luultavasti painun entistä alemmaksi.

Tunnen kuinka tuttu väsymyksen ja tuskan tunne alkaa taas painaa mua niskasta. Mä tunnen ne. Tekee mieli tarttua niihin ja viskata suorinta tietä helvettiin, mutta mä en saa niistä otetta. Ne on koko ajan 1-0 voitolla. Mä en saa tehtyä sitä ratkaisevaa liikettä millä ne sais pois mun päältä.

Mä haluan aloittaa kaiken alusta, koko elämän.

 Nyt mulla on hirvee hinku kirjottaa tänne kaikista asioista, mutta en siltikään tiedä miten voisin muotoilla ne ymmärrettäviksi. Onko teillä jotain ideoita mistä voisin kirjoittaa? Tai kysykää jotain!


Ihan niinku tätä edes lukis kukaan, luuletko että ketään kiinnostaa tämmöne valitus, idiootti.

Tyhjä tulevaisuus

Olen yrittänyt kirjoittaa tänne jo muutamana päivänä, mutta niistä yrityksistä ei ole tullut mitään ja olen sulkenut tietokoneen turhautuneena. En osaa edes kirjoittaa enää. Sanat eivät enää muodosta lauseita päässäni. Se vain surisee tyhjyyttä. Se ei ole normaalia. Yleensä siellä on niin paljon asioita, että en saa mistään ajatuksesta kiinni hetkeksikään kun toinen jo tulee. Nyt en voi edes ajatella asioita, vaikka haluaisin. Havahdun tuijottamasta asioita yhä uudelleen ja uudelleen. Varsinkin tällä viikolla.

En osaa sanoa mitä mulle kuuluu. Hyvää vai huonoa? Tuskin kauhean hyvää, mutta ei muistaakseni hirveän huonoakaan. Koulussa oli eilen itsenäisyyspäiväntanssiaiset. Silloin mua ahdisti. Ahdisti todella paljon. En edes osaa kuvitella sitä tunnetta enää. Muistan kuitenkin kuinka mun teki mieli paeta vessaan ja viiltää. En tanssinut mitään muuta kuin ne pakolliset tanssit. Katselin vain kun muut tanssivat ja pitivät hauskaa. Mulla oli niin yksinäinen olo, vaikka kokoajan joku mun kavereista oli mun vierellä. Mä vain katsoin tanssijoita ja ajattelin että miksi mä en ole tuolla. Koska mä oon niin säälittävä. Koska mä en ole tarpeeksi hyvä kuuluakseni tonne. Koska mä en kuulu tohon porukkaan. Koska mua pidettäis outona jos mä menisin sinne. Koska mä nolaisin itteni. Odotin vain että pääsisin kotiin. Tanssiaiset alkoivat klo 12 ja loppuivat klo 18. Mä menin sieltä suoraan kotiin, söin, vaihdoin vaatteet ja lähdin harkkoihin.

Musta tuntuu, että mulla ei ole tulevaisuutta. Musta ei tule urheilijaa. Mä en kehity enää. Tuntuu kuin kaikki mitä oon joskus oppinut vietäisiin pois. En osaa enää mitään. Kaikki muut menevät ohi ja olen pohjalla. Mä olen se jota kukaan ei kohta halua joukkueeseensa, se jonka eteen muiden pitää tehdä töitä. En haluaisi lopettaa urheilua, mutta onko toista vaihtoehtoa jos mä oon vaan haitaksi? Musta ei ole opiskelijaksi. En jaksa enää panostaa kouluun. Mä en jaksa lukea. Voi olla, että olin joskus hyvä koulussa, mutta sitä en todellakaan ole enää. Tekee mieli lintsata koko loppu vuosi, hillua kaupungilla koko yö ja tehdä kaikkea hullua. Kokeilla kaikkea uutta. Mutta mä tiedän, että mä en voi.


Mä haluan pois täältä. Tää ei oo mun paikka. Päästäkää mut jo pois, mä opin jo läksyni.

Ps. Mä viilsin eilen. Mä viilsin eilen illalla. Mä viilsin eilen illalla mun olkapäähän.

Joulukuu

Jep, nyt on se mun odottama joulukuu. Ja mulla ei ole vieläkään mitään ideaa jatkosta.

Mun elämä noudattaa aina tätä samaa helvetin kaavaa. Siihen ei tuu koskaan mitään muutoksia. Kuinka joku jaksaa elää? Eläminen on niin tylsää. Tää on tuskaa. Tai ehkä mä oon niin huono ihminen, että mä oon ansainnut tälläisen elämän? Olis parempi jos en olis ikinä syntynytkään. Silloin mä en olis ikinä joutunut kärsimään tätä helvettiä. Mulla ei ole mitään syytä elää. Mulla ei ole tulevaisuutta. En jaksa miettiä eteenpäin. Mulla ei ole mitään energianlähdettä. Mä en saa sitä mistään. Seinät vaan jatkaa kallistumistaan mun päälle, joku päivä mä jään totaallisesti niiden vangiksi. Mä haluisin viiltää niin syvälle ja huutaa. Huutaa tää helvetti pois mun ympäriltä. Mä en voi. Mä en voi tehdä niin. Ehkä mä vielä joku päivä. Ehkä myös joku päivä oon onnellinen ja voin sanoa että pidän elämästäni. Mutta nyt, se on mahdotonta.

Tekee mieli viiltää niin syvälle. Inhoan itseäni. Vuotta 2012 on enää jäljellä tämä kuukausi, mutta tuntuu kuin siitä olisi mennyt ehkä kolme kuukautta. Mihin kaikki aika on mennyt? Kaverini pyysi minua tänään yöksi kotiinsa. En mennyt. Mä keksin taas yhden tekosyyn. Miksi mun pitää aina pilata kaikki? Mua pelotti, että se näkisi mun jalan. Mä luulen, että se huomas mun käden jäljet silloin kun ne oli "uudet". Mutta jalka ei voi olla ainut syy miksi en mennyt. Mä oon vaan niin huono ystävä.

Mä oon tuhlannut mun elämästä niin paljon aikaa tälläseen säälittävään valittamiseen. Onko mulla enää aikaa elää, onko taisteleminen turhaa? Tää taistelu vie niin paljon aikaa vielä tulevaisuudessakin. Mä tiedän että ei tämä tästä viikoissa muutu, koska olen kokeillut. Mä en jaksa aloittaa enää uutta vuotta. Tää vuosi on ollut niin kamala. Onko ensi vuosi vielä kamalampi? Tuskin ainakaan yhtään helpompikaan. Mä en jaksa edes ajatella. Ehkä olisi parempi jos mä lähtisin nyt, niin ei tarvitsisi enää ajatella, eikä herätä aamuisin kouluun. Voisi vain nukkua. Mä en jaksa elää. Mä oon niin kyllästynyt tähän. Ja niin, taas mä hoen tätä samaa juttua. Oon niin säälittävä. Sori tää valitus.

PS. Kiitos teille kahdelle uudelle lukijalle♥ Ja tervetuloa! (:

Löhöpäivä

Mulla menee tällä hetkellä hyvin. Tunnin päästä voi olla jo eri asia.. Noi mun haavat on parantunut käsistä tosi hyvin (ok, ne oli vaan pintanaarmuja), mutta jaloissa on vielä aika suuret jäljet. Kyllä nekin siitä paranee. Ja huomenna alkaa jo joulukuu, enkä vieläkään tiedä mitä teen itselleni.

Enää 24 yötä jouluun. Rakastan pyöriä jouluaikoina kaupoissa, koska ne on niin jouluisia ja siellä on ihania valoja ja rauhallista. Pitäisi ostaa joululahjat, mutta mulla ei ole rahaa. Ajattelin, että annan tekemäni villasukat äidilleni (toinen on tekemättä) ja ostan sisaruksilleni suklaata ja teen itse kortit. Sitten jää enää jäljelle iskä. Aion ehdottaa sisaruksilleni, että ostaisimme sille yhteisein, mutta vähän kalliimman lahjan. Tänään ajattelin ottaa ihan rennosti. Ajattelin etsiä jotain hyvää syötävää ja katsoa pitkästä aikaa O.C:ta. Se on niin ihana sarja. Mä oikeesti rakastan sitä todella paljon ja oon oppinut siitä vaikka mitä! Tein tälläsen kollaasin kun tuli kauhee ikävä sitä sarjaa.

I just love this program♥

 

 

 

Veriset muistot

Mulla ei ole mitään muistikuvaa eilisestä illasta. Paitsi se, että mä viiltelin. Muistan myös kuinka paljon valutin verta, eikä se sattunut. Ei ollenkaan. Nyt mun kädessä on kolme viiltoa muistuttamassa mua koko ajan tapahtuneesta ja jalassa komeilee teksti I hate my life ja niiden alla kaksi viiltoa. Jäljet ovat kirkkaan punaiset, hyppivät silmilleni. Sokeuttavat näköni. Mua pelottaa, että joku huomaa ne. Käden jäljet pystyin peittämään lähes huomaamattomaksi, mutta jalan jäljet ovat isommat ja syvemmät. Mulla on tänään vielä harkat ja me käytetään aina shortseja.. Toivottavasti ne jalkojen jäljet eivät kauheasti vilku. Miksi mun piti mennä tekemään niin? Mikä muhun meni? Miksi en pysäyttänyt itseäni? Taas kysymyksiä, joihin en saa vastausta. Vihaan tätä, vihaan itseäni. Olen niin tyhmä. Tyhmätyhmätyhmätyhmätyhmä.

Unohtuneet anteeksipyynnöt

Miksi musta tuli tälläinen? Milloin musta tuli tälläinen? Kuka päätti että musta tuli tälläinen? Miksi mun mielipidettä ei koskaan kysytty? Miten kaikki alkoi? Milloin tämä loppuu? Mitä tämä edes tarkalleen on? Miksi mä en keksi vastausta? Milloin mä saan ne vastaukset? Ehkä huomenna, tai viikon päästä. Ehkä siihen menee vuosia, tai en saa niitä koskaan.

En jaksa kuunneella tota huutoa enää. Mä haluun muuttaa pois täältä. Se syyttää meitä kaikesta. Se on ite niin helvetin täydellinen. Se pakottaa lähtemään mökille lähes joka viikonloppu. Se valittaa mulle jos mulla on laskenut joku numero mun todistuksessa. Se ei tajua kuinka paljon mä yritän pitää ne hyvinä. Oon aina yrittänyt. Sen mielestä maailmassa on vain yksi oikea mielipide, ja se on sen oma. Kaikki muut mielipiteet on täyttä paskaa. Kaikkien muiden asiat on turhia, ne on haittaa. Sitten se valittaa kuinka se joutuu ostamaan kaiken. Anteeks mitä? Mä joudun säästämään mun synttäri- ja joululahjarahat uusiin kenkiin, takkeihin, kaikkeen. Mihin muuhun mulla edes jäis enää varaa? Kyllä mä tiedän että mun harrastus on kallis, mutta ei se koskaan ole valittanut siitä. Ja katsotaan vaan, se valittaa parin vuoden päästä mulle kun en ole säästänyt rahaa. Miten olisin?

Se ei ymmärrä kuinka paljon se on satuttanut mua vuosien aikana. Se luulee, että mä en ymmärtänyt kaikkia sanoja mitä se aikoinaan lauko äitille. Se luulee että jokaisesta virheestä pitää huutaa ja rangaista. Se luulee, että niin asiat korjaantuvat. Enään mä en edes odota, että se tulisi pyytämään anteeksi, koska mä tiedän että niin ei tapahdu. Mutta mä toivon, että se joskus heräisi ja pyytäisi anteeks. Edes kerran. Ja "se" on iskä.

Take a snickers.

Tänään oli surkea päivä. Mun piti mennä mun kaverin luokse, mutta keksin taas jonkun tekosyyn. En oikeasti vain jaksanut pyöräillä. Pilaan kaikki kaverisuhteeni. Mulla ei ole kohta enää ketään. Hitto miten mä vihaan itseäni. Tekee mieli viillellä. Tekee mieli itkeä. Oon ihan sekaisin. Pitäisi lukea kokeisiin, tehdä projekti loppuun, tehdä läksyjä, siivota ja vaikka mitä. Sä et pysty. Kohta on joulukuu, enkä tiedä vieläkään mitä teen itselleni. Musta tuntuu että musta itsestäni ei ole päättämään siitä enää. En jaksa jatkaa näin. Mulla on vielä liian monta vuotta edessä. Mutta musta ei ole toiseksi ihmiseksi. Mulla ei ole energiaa muuttumaan. Mä haluun pois.

Sleep forever

Väsyttää. Koko ajan vain enemmän. Huomenna alkaa taas uusi viikko. En jaksa. Pitää taas raahautua kouluun, kotiin, nukkumaan, kouluun, kotiin, ehkä harkkoihin, nukkumaan, kouluun... Tätä tää on. Mun elämä. Ei mulla ole edes elämää. Mä inhoan itseäni. Mun tekee mieli ottaa toi terä tuolta. Mä haluan huutaa. Tahdon että aika pysähtysi, ja kaikki asiat selviäisivät. Voisin hymyillä, olla onnellinen. Oon niin kyllästynyt elämään.

Ei mua tarvita täällä. Oon vaan haittana. Mä lähtisin pois, mutta en halua tuottaa minkäänlaista tuskaa perheenjäsenilleni. En halua että heitä kuulusteltaisiin. Jos mä tekisin nyt jonkun rikoksen, voisinko mennä vankilaan? En. Mun pitäisi silti käydä koulua. Entä jos mä lopetan syömisen ja pakenisin metsään? Kuolisin nälkään, eikä mua löydettäisi. Mä en jaksa elää. En oikeesti vaan jaksa. Mua ei kiinnosta elämä. Mä haluun pois.

Joskus mulla on päiviä, jolloin mä ihmettelen mitä mä oikein oon höpötellyt pois pääsemisestä. Mutta liian usein on päiviä, jolloin mä en ihmettele sitä. Vaan mä toivon sitä. Toivoin niin kovasti, kuin pienenä toivoin löytäväni joululahjapaketista koiranpennun. En ikinä löytänyt. Silloin elämä oli helpompaa. Paljon helpompaa. Ihmiset ymmärsivät. Nykyään jos joku on päin helvettiä, sanotaan vain että mitä sä angstaat. Niinpä, mitä mä oikeen 'angstaan'.  Joskus tekis mieli vaan heittää siihen että "Sori, että en ole just semmonen kun haluutte." "Sori, että en ole täydellinen, koska tehän ootte ite niin helvetin täydellisiä."


Ja taas mä vaan valitan. Valitavalitanvalitan. Oon niin säälittävä, että en osaa muuta.

Pintanaarmuja

Mulle kuuluu ihan hyvää. Oon lueskellut vain blogeja ja käynyt harkoissa. En ole tehnyt oikeastaan mitään. Koulussa alkaa ihan kohta kaikki kokeet ja muut. Siellä on mennyt ihan hyvin. Enää kuukausi jouluun! Jospa tästä joulusta tulisi kunnon joulu. Olisiko mahdollista saada edes yksi joulu, jolloin kukaan ei tappele, huuda tai muuten vain vittuile? Edes yksi, pliis.

 En pyydä mitään joululahjaksi. Mä en tarvitse. Ei, en vain halua että niitten tarvitsee vaivautua mua varten, taas. Mä pärjään näinkin. Tunnen itseni muutenkin jo tarpeeksi kalliiksi lapseksi. Liian kallis harrastus, ulkomaanmatkat, sähkölaskut... Viime viikolla mä tutustuin mun veitseen. Siitä voi arvata mitä tein. Mutta ne oli niin pienet jäljet, ei kukaan huomannut. Pintanaarmuja. Ei ne vaikuttanut kenenkään elämään. Mä olin todella väsynyt. Mä itkin. Istuin sängylläni. Ensin meinasin kokeilla sitä jalkaan. Käsi päätyi lopulta sen uhriksi. Mutta ne jäljet on jo poissa. Ne on mennyttä. Tästä ei tuu mulle ongelmaa. En anna niin käydä.

Onneks tänään on perjantai. Saa pari päivää vapaata koulusta. Tällä hetkellä musta tuntuu, että mä tarviin ainakin vuoden vapaata. Koko elämä mieluusti. 

 

Mä vihaan elämää. Mä niin vihaan tätä. Miksi pitää elää, vaikka ei halua? Miksi?

Mä oon niin väsynyt tähän kaikkeen.

Taukoa

Päätin pitää pienen tauon tästä kirjoittelemisesta. En tiedä vielä kuinka pitkän, mutta jonkun mittaisen. En edes tiedä kuinka moni tätä lukee. Tällä hetkellä mun ajatukset ovat niin sekavia, että postauksista ei tulisi mitään. Yritän saada pääni selväksi, katson sitten kirjoittelenko enää. Nyt kuitenkin aloitan sen tauon. Kiitos kaikille jotka ovat tähän asti vilkaisseet blogiani /kommentoineet.

Oikeasti, musta tuntuu että mä oon niin turha ja tyhmä. Eihän mulla pitäisi olla oikeutta valittaa? Mullahan on asiat vallan mainiosti verrattuna muihin. Tälläisten valittajien ei pitäisi edes elää. Tää on mun kohtalo. Oma moka.

Pilaantuneet suunnitelmat

Sori. Taas. En ole muutamiin päiviin kirjoitellut mitään, kun en ole ehtinyt. Tiistai meni ihan pieleen. Mun piti mennä sinne kaupungille. En saanut. Oli kuulemma niin huono sää. Ihan niinkun iskää olis ikinä ennenkään kiinnostanut millaisessa säässä mä meen ulos. Teki mieli huutaa sille, että älä pilaa mun elämää enempää, kiitos. Tyydyin kuitenkin vain kiroamaan itsekseni ja olin koko päivän syömättä ja puhumatta mitään. Keskiviikkona menin kouluun ja heti koulusta suoraan menin peliin. Se meni ihan ok, vaikka päättyikin 1-1 ja tulos jäi ärsyttämään ihan hirmu paljon. Pelin jälkeen lähdin suoraa fysiikkaharjoituksiin, enkä todellakaan jaksanut enää kirjoitella sen jälkeen. Ja olin muutenkin illalla vasta puoli kymmenen kotona...

Eilinen päivä meni äikän projektin kimpussa ja seuran päättäjäisissä. Jipii, lähes kuolin tylsyyteen siellä. Tänään olin suunnitellut kaverini kanssa, että mentäisiin kaupungille. Pääsin jo kahdeltatoista ja pyöräilin äkkiä kotiin. Ja, joku oli huomannut tietysti että mulla on tänään vapaapäivä harkoista. No, eiköhän me sitten lähdetty kantamaan jotai helkkarin risuja. Oli niin lähellä että mä en oikeesti ruvennut huutamaan. Taas se pilas mun suunnitelmat. Taas. Tietysti kaverini joutui odottamaan mua keskustassa. Pyöräillessäni sinne mä sain monta itkukohtausta. Käskin itseni rauhoittua. Tunsin itseni niin epäonnistuneeksi. Huonoksi kaikessa. Ja kun olin sovittamassa yhtä kivaa paitaa jäin tuijottamaan naamaani. Taas yksi kohtaus. Sain kuitenkin itseni kasattua osittain. En saanut ostettua kaikkea mitä olin suunnitellut, mutta nämä tuli mukaani: toppaliivi, huivi, mustat farkut ja uudet nappikset. Jes, kerrankin sain itse valita nappikset... Ja maksaa...

Mietin äsken yhtä juttua mikä kävi tänään aikaisemmin päässäni. Koulussa mä mietin ensimmäistä kertaa omaa kuolemaani. Silloin käsitin, että eihän mulla ole ketään joka oikeasti välittää musta tosi paljon. Tai sitten kukaan ei näytä sitä. Kaikki muut mun kaverit nauroivat ja pelailivat puhelimilla joitain pelejä ja mä mietin kuolemaa. Mitä järkeä tässä elämässä on, jos se ei ole kivaa, eikä siitä voi nauttia? Tiedän sen, että musta ei ole tappamaan itseäni. Ei ainakaan moneen vuoteen vielä. En jaksa tällästä paskaa enää kauaa. Haluan että tää muuttuu, mutta mikään ei tule ilman työtä. Ja en ole varma onko musta enää siihen työhön.

"Älä ota elämää liian vakavasti: et koskaan selviä siitä hengissä"

Yksinkertainen

Tänään oli todellakin ne kuntotestit... Voin sanoa, että tuotin itselleni pettymyksen. Taas kerran. Ainut laji mistä oon ylpee on se eteenpäin taivutus! Jeejee.

Vaikka kaikki tuntuu nyt todella epätoivoiselta ja mahdottomalta, ajattelin taistella vielä ainakin tämän kuukauden loppuun, mutta en lupaa mitään. Etenen hitaasti madellen. Minuutti kerrallaan. Sitten pinnistän vielä toisenkin minuutin.  Kyllä se joulukuu joskus koittaa?

Tämä oli tämmönen pikapikapostaus, pitää ehtiä tehä vielä läksyjä, lukea kokeisiin ja tehä projektia. Huomenna ajattelin pitää ihan rennon päivän, meen kaupungille ostamaan ittelleni jotain kivaa ja oon tekemättä mitään. Millon mä ees viimeksi oon tehnyt jotain? Ok, korjasin mä eilen mun takin ja kengän... Menihän siihenkin huimat 20min. Tulipahan korjattua kuitenkin!

Ps. Kiitos sulle joka eilen liityit blogini lukijaksi! Kiitos paljon ja tervetuloa! (:

Ja hei, kuulin tän laulun tänään ekaa kertaa radiosta. Nää sanat jotenki vaan kertoo hyvin mun nykytilanteen - siis jos osaa miettiä ne sillein "oikein."

http://www.youtube.com/watch?v=pn4tcw9lwFs

Apulanta - Yksinkertainen

"Kun mietit onnellisuuttamme
Ollaanko nyt vai sitten vasta kun
Jokin on jotenkin muuttunut
Kunhan nyt vain riitit jaksaa suorittaa

Ja rakastaa niin helvetisti

Jotakin on pahasti rikki
Ja minä olen yksinkertainen
Enkä tiedä kuinka ehjän
Siitä millään saa
Minä haluasin rauhaa
Mut sota tähän sieluun solmittiin
Sota jota kuitenkaan kukaan
Ei voita koskaan

Mä olen alkanut ymmärtää
Jotain siitä, että mitä se tarkoittaa
Et meill' on vain tämä elämä
Se merkitsee, kuinka se käytetään

Miten sekin kesti kauan

Jotakin on pahasti rikki
Ja minä olen yksinkertainen
Enkä tiedä kuinka
Ehjän sitä millään saa
Minä haluaisin rauhaa
Mut sota tähän sieluun solmittiin
Sota jota kuitenkaan kukaan
Ei voita koskaan"

http://lyricstranslate.com

http://lyricstranslate.com

Ikuinen taistelu

En jaksa enää. Oon niin turhautunut näihin epätoivoisiin yrityksiin. En jaksa enää yrittää. Haluan luovuttaa. En löydä lisää voimia, jos niitä edes enää on. Tunnen epäonnistuvani kokoajan. Voimat ei riitä katsomaan eteenpäin. Jään taas jökkimään paikalleni. Päässäni soi vain sanat "sä et pysty voittamaan, kaikki olisi helpompaa jos lopettaisit tän ikuisen taistelun". En halua olla se luovuttaja. Haluan voittaa, mutta en edes tiedä minkä yritän voittaa, itseni ehkä? Miten voi voittaa itse itsensä? Silloinhan toinen puoli itsestään on häviäjä, toinen voittaja ja ollaan taas samassa pisteessä.

En löydä enää mahdollisuuksia, hukkasin karttani ja olen sokkelossa. Minne tahansa kuljenkin löydän vain umpikujia, en koskaan näe valoa, en ulospääsyä. En löydä enää syytä tsempata itseäni pois täältä helvetistä. Eihän elämän pitänyt olla tälläistä? Eihän? Eikö sen pitänyt olla hauskaa, vaikka tulisikin pieniä vastoinkäymisiä? Eikö sen jälkeen sanottu vain "nyt kaikki on kunnossa" ja hymyiltiin perään? Oikeaa hymyä. En osaa enää edes itkeä. En tiedä milloin tämä alkoi. Tuntuu että se olisi ollut viime viikolla, mutta yksi muisto kertoo toista. Siitä on yli vuosi. Olenko ollut yli kokonaisen vuoden tälläinen? Miksi en saa vastauksia kysymyksiini? En, en mihinkään niistä.

Ehkä mä vaan kuvittelen tän kaiken. Ehkä mä oikeasti olen pirteä, elämän haluinen nuori tyttö, jolla on suuret unelmat ja suuri ystäväpiiri. Tyttö, joka osaa nauttia asioista. Tyttö, joka pystyy hymyilemään valehtelematta. Tyttö, joka pystyy sanomaan tosissaan että kaikki on kunnossa.

Mä oon niin täynnä tätä kaikkea.

Mä luovutan.

Vesipisaroita

En tiedä mitä kirjoittaisin. Pää lyö tyhjää. En halua valittaa, en jaksa valittaa. Mutta ihan ensimmäiseksi kuitenkin haluan välittää viestin eräälle henkilölle: Kiitos sinä ihana, joka olet liittynyt ensimmäiseksi lukijakseni ja olet kommentoinut ihania asioita pariin postaukseeni. KIITOS♥

Tänään on satanut koko päivän, enkä keksinyt mitään muuta tekemistä kuin datailla ja lukea kirjoja. Jep, olen itsenikin mielestä laiska. Ainiin, meidän pitää koulussa lukea kirja jostain listasta, mutta ne kaikki kirjat siinä on jotain 1700- luvulle sijoittautuvia, eikä ne voisi vähempää kiinnostaa.

Huomasin taas kerran että mulla on oikeasti surkea kunto. Me käytiin ennen harkkoja 45 min lenkillä, enkä jaksanut juosta sitä vaikka pitäisi!  Meillä on vielä koulussa maanantaina kuntotestit... Oivoi. Pitäis oikeesti aloittaa se treenaaminen kunnolla, eikä olla aina sillein "En jaksa tänään, teen huomenna tuplat". Ja muutenkin, haluun tän mun pömppiksen pois.

 

Anteeksi tämä tylsä teksti. En keksinyt mitään kirjoitettavaa ja ajatukset harhailevat. 

Muutenkin väsyttää ja on vähän paha mieli, enkä halua aina valittaa tänne.

Lupaus

En saa mitään selvää mun ajatuksista. Välillä tekee mieli viillellä. Välillä inhoan itseäni niin paljon. En uskalla viillellä. En halua nähdä sitä pettymystä läheisteni kasvoilla kun he saisivat tietää. En pystyisi elämään sen kanssa. Olen itsekkin niin pettynyt itseeni. Lupasin että mä muutun. Lupasin. Vihaan rikkoa lupauksia, ja nyt mä olen rikkonut sellaisen. Taas.

Olin niin varma että mä pysytyn muuttumaan. Nyt tajuttuani että en pysykkään... Tuntuu niin tyhjältä. Tulevaisuus tuntuu epätoivoiselta. En voi jatkaa tälläistä elämää. En voi miettiä koko elämäni läpi miksi olen tälläinen ja milloin voin muuttua. Haluan olla yhtä pirteä kun muut ja viettää aikaa porukoissa. Haluan nähdä kavereitani vapaa-ajalla. Haluan elää. Mutta en jaksa. En tiedä miksi puran tätä tänne. Ei pitäisi. Jauhan samaa settiä aina, ketä kiinnostaa?

Hetkellisesti onnellinen

Sorisorisori. En ole kirjotellut pitkään aikaan. Mutta lukeeko tätä edes kukaan? Ei sillä, että kirjoittaisin tätä lukijoiden vuoksi, mutta olisi se ihan kiva edes muutama lukija saada. Viime ajat on ollut todella vaikeita. Siinä suurin syy miksi postauksia ei ole tullut. Kerron nyt lomastani.

Oltiin siis Barcelonassa. Lennot meni hyvin. Perillä siellä käytiin vaikka missä. Käytiin heti toisena päivänä Fc Barcelona - kaupassa ja museossa. Siellä oli kaikkia niitä pokaaleja, vanhoja pelipaitoja ym. Samalla pääsi myös käymään siellä stadionilla. Se oli jotain sanankuvaamattoman ihanaa. Oon haaveillu siitä niin kauan ja sitten se oli siinä. Olin niin onnellinen. Käytiin myös semmosessa akvaariossa ja hirmu isossa eläinpuistossa. Akvaariossa näin hirveesti erillaisia kaloja ja merielukoita ja haita! Eläinpuistossa paras juttu oli tiikeri, koska se oli niin kaunis ja ah♥ Shoppailtiin ja syötiin paljon. Siellä oli ihan järkyttävän iso ostoskeskus ja siellä oli vaikka mitä kauppoja mitä ei Suomesta löydy. Suosittelen. Me käytiin muissakin paikoissa, mutta nuo oli ne "pääjutut". Reissun huippukohta oli kuitenkin viiminen ilta. En unohda sitä ikinä. Mentiin katsomaan Barca - Celtic peliä. Mä tärisin koko pelin. En ikinä olisi uskonut että mä pääsisin katsomaan niitä. Että mulle annettaisiin tilaisuus. Mun teki mieli itkeä ja hyppiä ilosta. No sitä mä teinkin, kun Barca voitti sen pelin 2-1. Matka oli tosi onnistunut, pieniä iltaisia ahdistuskohtauksia ja koti-ikävää laskematta. Jos saisin, lähtisin ensimmäisellä lennolla takaisin sinne. Reissusta jäi hyvä mieli. Oli ihana tulla kotiin ja kaatua omaan sänkyyn. Mennä tuttuun suihkuun. Ja sitten nukkumaan, että ehtisin nukkua edes 4 tuntia ennen koulun alkua. Koulu... Siihen se onnellisuus sitten jäikin.

Tuo mun lukkarin on oikeesti jostain niin syvältä kun voi olla. Ja sitäkin syvemmältä. Nukun joka yö niin huonosti, koulussa oon väsynyt lyhyiden yöunien takia. Oon niin täynnä tätä väsymystä. Se ei ole pelkästään fyysistä. Olen henkisesti väsynyt. Heräsin tunti sitten päiväuniltani. Nyt on outo olo. Oon yksin kotona, kun iskä ja pikkuveli meni mökille, enkä tiedä tuleeko isoveljeni kotiin. Kyllä mä selviän näinkin. Mä selviän.

Loma väsymys

Anteeksi kun en ole postaillut pariin päivään. On ollut muita juttuja.... Enkä jaksa kirjottaa. Kirjottelen sitten joskus, kun tulen Espanjasta. Ainiin, menen sinne kaverini ja hänen isovanhempien kanssa.  Sori. En pysty kirjottamaan. Väsyttää.

Univelkoja

Nyt kun olen kironnut tämän jakson kasin aamut syvinpään kolkkaan mitä löytyy, näin ensi jakson lukujärjestyksen... Tässä jaksossa mulla oli ne neljä kasin aamua, joka oli jo tarpeeksi kamalaa. Nukuin parhaimmillaan ehkä 7 tuntia, huonoimmillaan 4-5 tuntia. Ja nyt tulevassa jaksossa on VIISI KAHDEKSAN AAMUA. Ei voi olla totta! Viisi = kaikki aamut. Se tarkoittaa tietysti sitä että viikonloppuisin pitää vaan nukkua univelkoja pois. Eli ei voi valvoa, eikä viettää aikaa myöhään! Ok, missä mä ees ikinä viettäisinkään aikaa, paitsi kotona? Ja lisäksi, kaikki "hyvät" aineet on pois, eli kaikki paskat aineet ovat saapuneet. Tää on just tätä mun tuuria!

Tekee mieli lenkille, mutta en ehdi sinne millään ikinä. Tai oon vaan niin laiska. Kuitenkin, enää 3 päivää koulua ja sitten alkaa se mun kauan odottama syysloma. Jes. Eka pitää selviytyä 3 kokeesta ja yhestä pienemmästä kokeesta... Nyt mä yritän alottaa vielä tota yhtä projektia ja tehdä sen vielä valmiiksikin tämän illan aikana. Ehkä mä tänä yönä voisin nukkua 7 tuntia? Öitiä!

Herkkuja ja hyvää seuraa

Väsyttää. Mentiin nukkumaan kaverin kanssa aamu viideltä ja herättiin noin puoli kolme päivällä. Oli pitkä yö. Ja ihan mukavakin. Katottiin netistä X Factoria, leikkasin kaverin hiuksia ja juteltiin facebookissa jonkun mun kaverin kaverin kanssa. Ne joukkueen päättäjäiset meni hyvin, syötiin törkeesti kaikkee hyvää mitä joukkueenjohtajat oli hommannu (sipsejä, jäätelöä, pitsaa, karkkia, limsaa, mokkapaloja...). Siellä oli hauskaa! Pitkästä aikaa tunsin itseni aidosti iloiseksi. Meijän joukkue on ihan huippu, rakastan teitä♥ Tuli vähän huono omatunto, koska olin just suunnitellu että alotan kohottamaan mun kuntoa ja heti meen syömään noin paljon kaikkee... Eiköhän ne tästä lähe pois vielä!

Kotiin tultuani mietin tarkemmin menneisyyttäni. Muistan kun leikin päiväkodissa hippaa. Muistan barbileikit. Muitan kun täytin kymmenen... Katastrofi. Sitten en muista mitään. Viime vuodet ovat menneet muistini ohitse. Ne ovat sumua. Aivan kuin olisin jähmettynyt muutamaksi vuodeksi ja vuodet olisivaat kuluneet ympärilläni ja nyt minut herätettäisiin. Mikä muuttui elämässäni niin nopeasti että en enää pysynyt perässä? Kesälomat ovat kaikista eniten sumussa. Joku päivä se alkoi, sitten jo loppui. Aivan kun lomaa ei edes olisi ollut ollenkaan. En aijo heittää enää yhtään lomaa hukkaan!

Sisko tulee kohta käymään. Pitää tehdä vielä kaikken maailman läksyt ja siivota. Huomenna kouluun. Voi hemmetti.

// Lukeeko kukaan edes blogiani?

Vapaa loppuviikko

 Wouwou. Tänään koulussa oli joku ihme päivä. Piti pukeutuu kesäisesti ja siellä oli kaikkia "kivoja" pelejä välkillä ja soitettii musiikkia yms. Tänään meni normaalia paremmin, paitsi menetin taas hermot mun kavereihin. (Sanotaanko sitä edes noin?) Joskus ne on vaan todella ärsyttäviä. Aijon pitää kokonaan vapaan viikonlopun kokeista ja koulusta. Onneksi ne ensi viikon kokeet on vasta loppu viikosta.

Huomenna on ne meijän joukkueen päättäjäiset ja meenkin sieltä suoraa kaverilleni yöksi. Ollaan suunniteltu vaikka mitä, siitä on pitkä aika kun olin viimeksi siellä yötä! Ennen lähes asuin siellä, mutta nyt ei ole tultu käytyä syystä tai toisesta... Ei sillä etteikö mua olisi kutsuttu minnekkään, mutta ei ole pystynyt lähtemään. Niinkuin kerroin, en ole käynyt lähes missään viimeisen vuoden - puolentoista vuoden aikana. En ole pystynyt. Kohta mä pystyn taas. Mä lupaan.

"Mun talossa asuu aina yksinäinen
Prinsessa
Se etsii jostain kotia ja kultaista taivasta
Tää kuulostaa hölmöltä
Mutta sanon sen kuitenkin
Mä uskon että satuja on olemassa oikeesti"

Jippu - Enkelten kaupunki

Uusi aikakausi

 Huhhuh. Tulin just jalisreeneistä, tai se oli semmonen piirihaavitapahtuma. Siellä katotaan pelaajia piirijoukkueeseen. Noilla näytöillä mulla ei kyllä ole mitään asiaa sinne. Meillä on oman joukkueen tauko. Se kestää vielä 16 päivää. Onhan meillä vielä lauantaina kauden päättäjäiset, mutta niitä ei lasketa tavallaan, koska me vaan vietetään aikaa sillon yhessä. Pitäis varmaa tota kuntoo vähä kohennella tässä syksyn ja talven aikana, aika pohjamudassa mennään tällä hetkellä...

 Aijon muutenkin ottaa uuden suunnan mun elämälle. Pikkuhiljaa alan nousta täältä mun pimeästä kuopasta. Sanon hyvästi kakkoselle ja palaan takaisin entiseen! Paitsi.. Ei se ennenkään ollut mitään ihanaa unelmaa. Ehkä on parempi unohtaa menneet ja keskittyä tulevaan, eli uuteen aikakauteen! (:

 Tänään oli taas yksi koe... En lukenut siihen yhtään, koska pääni ei suostunut vastaanottamaan tietoja. Koe meni oikeastaan yllättävän hyvin. Ensi viikolla on vielä 3 tai 4 koetta, sitten pääsee irti koulusta, tästä tuskasta ja pääsee myös aloittamaan uuden aikakauden. Eli SYYSLOMA! Vietän syysloman Espanjan puolella, kerron siitä lähempänä lisää. (: Tällä kertaa haluan onnistua tässä "uuden elämän" aloittamisessa niin paljon! Jos epäonnistun... Se on menoa alas ja kovaa. Ei. Mä en epäonnistu. En tee sitä enää. Oon epäonnistunut niin monta kertaa, enää ei todellakaan huvita. Taistellen nostan itseni pois täältä kuopasta! Unohdan surkeat ajat, alan nauttia elämästä. Niin mä teen.

Muistakaa nauttia elämästä!

50 totuutta

 Ajattelin tehdä tämmösen jutun, missä kerron 50 asiaa itsestäni.

 

1. Kuuntelen paljon musiikkia.

2. Vihaan kylmyyttä.

3. Olen kilpailuhenkinen.

4. Pidän pienistä lapsista.

5. Rakastan vieraita kulttuureita.

6. Harrastan jalkapalloa.

7. Luen paljon kirjoja.

8. Haaveilen järjestelmäkamerasta.

9. Jos olisi mahdollista, palaisin ajassa taakse päin.

10. Ihailen ihmisiä jotka ovat täynnä iloa ja elämän halua.

11. Olen hulluna amerikkalaisiin laulukilpailuihin (mm. X Factor♥, Idol)

12. Tykkään käydä kirppareilla.

13. Omistan ruskeat hiukset.

14. Pelkään pimeitä ikkunoita.

15. Unelmoin maailman ympärysmatkasta.

16. Suunnittelen paljon asioita, mutta en koskaan toteuta niitä.

17. Hukkasin taidon pitää hauskaa.

18. Toivoin pienenä muuttavani Muumilaaksoon.

19. Olen koukussa O.C:hen.

20. Mielestäni koulun alkaminen klo 8 pitäisi kieltää.

21. Olen aina toivonut koiraa.

22. Tunnen että tuotan pettymystä läheisilleni.

23. Häiriinnyn jos jonkun sukat eivät sovi hänen asuunsa.

24. Haluan leikata hiukseni melkein siiliksi.

25. Leikin nuorempana Leijonakuningasta keittiön pöydällä.

26. Säilytän asioita, joita en tule koskaan tarvitsemaan.

27. Olen n. 169 cm pitkä.

28. Tykkään istua pimeässä ja polttaa kynttilää.

29. En osaa käyttää vapaa-aikaa oikein.

30. Olen surkea kirjoittamaan runoja.

31. Ärsyynnyn helposti.

32. Haluan tatuoinnin.

33. Radioni on lähes koko ajan päällä kun olen kotona. (eli aina)

34. Vietän liikaa aikaa tietokoneella.

35. Tahdon asua vähän aikaa jossain Afrikan pikkukylässä.

36. Haluan oppia laulamaan kunnolla.

37. Käytän paljon farkkuja.

38. Fanitan FC Barcelonaa.

39. En puhu paljoa.

40. Tahdon joskus kokeilla karatea.

41. Luen paljon blogeja.

42. Inhoan salaattia.

43. Minun on vaikea totella itseäni.

44. En tykkää juhlista.

45. Vaadin itseltäni todella paljon.

46. Rakastan sisaruksiani.

47. Haluan että olisi aina kesä.

48. Vihaan sadetta.

49. Tahdon joskus juosta maratonin.

50. Haluan oppia nauttimaan elämästä.

Toivottavasti sain tästä mahdollisimman positiivisen! Nyt pitää yrittää lukea kokeisiin.

Mysteerikohtaus

 Ahdistaa. On ahdistanut koko päivän tähän asti. Ja se jatkuu vaan. Eilen illalla sain taas jonkun ihme mysteerikohtauksen. En oikein muista siitä enää mitään, vain sen että teki mieli leikata hiukset kokonaan pois, heittää kännykkä täysillä lattiaan ja huutaa. Saksista jäi jäljet käteen.. Jouduin painamaan niitä siihen, koska toinen eli "viisas" puoli huusi ei. Nimitän sitä "ei viisasta" mieltä muuten kakkoseksi, eli ei kannata ihmetellä.

 Koulussa oli tänään todella huono päivä. Johtuen joko siitä että nukuin taas vajaat 6h tai en syönyt lähes mitään aamulla. Aamun tunnit meni herätessä, sitten odottelin että saan jotain syötävää ja katottiin jotain hemmetin noloa sarjaa, sen jälkeen alkoi ahdistamaan ja jäin yksin. Seuraavat kaksi tuntia meni ahdistuksessa. Eikä sekään parantanut kun kaverit oli työntäny mun pulpetin pois niitten luota, vissiin ihan läpällä, mutta ei se mulle ole mitään läppää jos kakkosmieli ottaa vallan! Istuin siinä sitten yksin ja yritin elää, kun muilla kuullosti olevan aika helvetin hauskaa siellä takana. Viiminen tunti oli kauhea, teki mieli itkeä. Teki mieli huutaa ja karjua niille ihmisille. Halusin kotiin, nyt haluan pois kotoa. Poispoispois.

 Anteeksi kun valitan. Mulla ei ole aihetta valittamiseen.