Pintanaarmuja

Mulle kuuluu ihan hyvää. Oon lueskellut vain blogeja ja käynyt harkoissa. En ole tehnyt oikeastaan mitään. Koulussa alkaa ihan kohta kaikki kokeet ja muut. Siellä on mennyt ihan hyvin. Enää kuukausi jouluun! Jospa tästä joulusta tulisi kunnon joulu. Olisiko mahdollista saada edes yksi joulu, jolloin kukaan ei tappele, huuda tai muuten vain vittuile? Edes yksi, pliis.

 En pyydä mitään joululahjaksi. Mä en tarvitse. Ei, en vain halua että niitten tarvitsee vaivautua mua varten, taas. Mä pärjään näinkin. Tunnen itseni muutenkin jo tarpeeksi kalliiksi lapseksi. Liian kallis harrastus, ulkomaanmatkat, sähkölaskut... Viime viikolla mä tutustuin mun veitseen. Siitä voi arvata mitä tein. Mutta ne oli niin pienet jäljet, ei kukaan huomannut. Pintanaarmuja. Ei ne vaikuttanut kenenkään elämään. Mä olin todella väsynyt. Mä itkin. Istuin sängylläni. Ensin meinasin kokeilla sitä jalkaan. Käsi päätyi lopulta sen uhriksi. Mutta ne jäljet on jo poissa. Ne on mennyttä. Tästä ei tuu mulle ongelmaa. En anna niin käydä.

Onneks tänään on perjantai. Saa pari päivää vapaata koulusta. Tällä hetkellä musta tuntuu, että mä tarviin ainakin vuoden vapaata. Koko elämä mieluusti. 

 

Mä vihaan elämää. Mä niin vihaan tätä. Miksi pitää elää, vaikka ei halua? Miksi?

Mä oon niin väsynyt tähän kaikkeen.